snapshot_549bb3c1_f49bb467.jpg
Tavatkaa Mary, legacy Mondeon kantaäiti. Hän on perhetavoitteinen, luonteeltaan tasapainoinen ja horoskoopiltaan härkä. Pienestä pitäen Mary on haaveillut itsenäistymisestä ja päättikin heti aikuistuttuaan ottaa ohjat käsiinsä, pakata laukkunsa ja lähteä kauas kotoa. Tosirakkauteen, kohtaloon ja sielunkumppanuuteen uskova Mary toivoo löytävänsä itselleen niitä kaikkia uudelta paikkakunnaltaan, Marijohannamaasta.

snapshot_549bb3c1_549bb67e.jpg
Mary aloittaa uuden elämänsä ostamalla ison tontin, jolle hänellä on suuret suunnitelmat. Rahaa jää kyseisen sijoituksen jälkeen kuitenkin niin niukasti, ettei raukalla ole edes kattoa päänsä päälle, ainoastaan välttämättömyydet. No, alku aina vaatimaton.

snapshot_549bb3c1_349bbba0.jpg
Eipä kestä kauaakaan, kun keväinen sade yllättää katottoman Maryn. Juteltuaan hetken uusien naapureidensa kanssa hän päättää lähteä keskustaan ankeata säätä pakoon ja paikalliseen porukkaan tutustumaan. Ken tietää, ehkä hän jopa bongaa päteviä mieskandidaatteja visiitillään.

snapshot_549bb3c1_b49bbcc9.jpg
No, kandidaatteja kyllä riittää, mutta heidän pätevyytensä on hyvin kyseenalaista. Hetken alkuviehätyksen jälkeen Mary saa yhä uudelleen huomata, etteivät miehet täytä hänen kriteerejään tai saa rakkauden salamoita kipinöimään.

snapshot_549bb3c1_549bc140.jpg
Ravattuaan tuntitolkulla paikasta toiseen Mary päättää mennä rentoutumaan paikalliseen klubiin, jossa häntä odottaa iloinen yllätys. Heti huoneeseen astuttuaan Maryn huomio kiinnittyy baaritiskillä istuvaan, vaaleahiuksiseen mysteerimieheen. Mary rientää heti miehen vierelle esitelläkseen itsensä, mutta tätä ei näytä kiinnostavan mikään muu kuin drinkkien kittaaminen. Tunteja ja lukuisia drinkkejä kuluu kunnes mies vaivautuu nousemaan tiskiltä edes hetkeksi. Mary rientää kysymään hänen nimeään. Talin Sartor. Tämän tiedon saatuaan väsynyt, nälkäinen, tylsistynyt ja kohta alleen laskeva Mary rientää takaisin kotiin täyttämään tarpeitaan - jos sitä nyt kodiksi voi kutsua.

snapshot_549bb3c1_749ce3ec.jpg
Enemmän tai vähemmän levollisen yön jälkeen on aika lähteä töihin, koska rahaa Mary arvatenkin tarvitsee kipeästi. Onneksi lehdestä sentään löytyi avoin paikka häntä kiinnostavalta alalta, journalismin parista.

snapshot_549bb3c1_349cc4bb.jpg
Töistä päästyään Mary suuntaa takaisin keskustaan ja törmää riemukseen edellisiltana tapaamaansa mieheen, Taliniin. Tällä kertaa herra on helpommin tavoitettavissa ja jopa selvinpäin. Juttu alkaa välittömästi luistaa näiden kahden välillä. Tässä on selvästi potentiaalia, ensisilmäyksellä hurmaantunut Mary miettii.

snapshot_549bb3c1_549cc5cf.jpg
Vitsailun ja rupattelun lisäksi myös pientä flirttiä on ilmassa sekä Maryn että Talinin osalta. Kemiaa heidän väliltään ainakin löytyy, salamat kipinöivät ja sydämet leijailevat ilmassa.

snapshot_549bb3c1_b49cc752.jpg
Äkkiarvaamatta Talin nyhjäisee tyhjästä tyynyn ja mäiskäyttää sillä Marya, joka hätkähtää ensin, mutta purskahtaa sitten nauruun ja ryhtyy innokkaana sotaan. Tästä hetkestä lähtien Mary ei ole ainoastaan hurmaantunut vaan vakuuttunut siitä, että on löytänyt ainutlaatuisen simin. Hän pyytää välittömästi Talinia treffeille, ja tämä vastaa myöntävästi.

snapshot_549bb3c1_949bc1fd.jpg
Treffipaikkana on sama klubi, johon ensitapaaminenkin sijoittui. Mary ja Talin rupattelevat, tanssivat, leikittelevät, flirttailevat...

snapshot_549bb3c1_b49cc918.jpg
...ja jakavat ensimmäisen yhteisen suudelmansa.

snapshot_549bb3c1_949cca2c.jpg
Tunteet jatkavat kuumenemistaan, ja pian pari onkin ihan toistensa kimpussa.

snapshot_549bb3c1_949ce069.jpg
Mary palaa menestyksekkäiltä treffeiltä "kotiin" vain yksi ajatus mielessään. Hänen onnekseen ei kestä paria tuntia kauempaa, kun Talin jo soittaa pyytääkseen Marya toisille treffeille, ja tämä suostuu empimättä.

snapshot_549bb3c1_149cce97.jpg
Tällä kertaa Talin vie Maryn '50-luvun ravintolaan. Mary pistää treffit käyntiin kaivamalla tyynyn olemattomasta takataskustaan. Tästähän on jo muodostumassa näiden kahden yhteinen tavaramerkki.

snapshot_549bb3c1_149ccfbc.jpg
Tyynysodan jälkeen he suuntaavat valokuvauskoppiin otattamaan kaksi liuskallista yhteiskuvia. Mary naureskelee ilmeilleen ja Talin huomauttaa heidän olevan soma pari. Tämä kommentti saa Maryn hymyilemään. Onhan kyseessä sentään ensimmäinen kerta, kun Talin kutsui heitä virallisesti pariksi.

snapshot_549bb3c1_d49cd19d.jpg
Kuvaussession jälkeen on ruokailun aika. Mary lähettää Talinille lentosuukon pöydän toiselta puolelta. Suukon jälkeen miekkosen pään päällä killuu tummanpunainen, lävistetty sydän. Hän on rakastunut. Ei kestä kauaakaan, kun sama sydän ilmestyy myös Maryn päälle.

snapshot_549bb3c1_749cd36f.jpg
Vastarakastuneiden syötyä Mary kohottaa maljan. "Meidän kunniaksemme", hän hymyilee, ja kutsuu Talinin kotiinsa illanpäätteeksi.

snapshot_549bb3c1_d49cd5c4.jpg
Unelmatreffit loppuvat kiihkeissä merkeissä, ja Mary pyytää Talinia jäämään luokseen yöksi. Katoton talo tai sateinen sää eivät estä miestä vastaamasta myöntyvästi.

snapshot_549bb3c1_749ccdb8.jpg
Seuraavana aamuna Mary herää puhelimen pirinään. Toisessa päässä on Patrickiksi itsensä esittelevä mies, joka sanoo Talinin kertoneen Marystä pelkkää hyvää. Hän ja muutamat muut tahtoisivat mielellään tavata kaverinsa naisystävän. Patrick pyytää paria tulemaan keskustaan heitä tapaamaan. Mary on otettu kutsusta ja lähtee tapaamiseen ilomielin.

snapshot_549bb3c1_549cdbec.jpg
Porukka päättää mennä keilaamaan. Mary tahtoo tutustua Talinin kavereihin ja jututtaa heitä vuoronperään keilaamisen ohella...

snapshot_549bb3c1_949cdc9a.jpg
...kultaansa tietenkään unohtamatta. Tapaaminen on menestys ja kaikki lähtevät kotiin iloisin mielin. Talin on mielissään siitä, että Mary tulee hänen ystäviensäkin kanssa niin hyvin toimeen.

snapshot_549bb3c1_749ce21e.jpg
Seuraavana yönä Talin hiippailee Maryn pihaan tuomaan tälle suihkulähteen palkkioksi. Suihkulähteen! Siitä saisi roppakaupalla simoleoneja, mutta Mary ei raaski myydä rakkaaltaan saamaa lahjaa vaan aikoo säilyttää sen tulevillekin sukupolville muistoksi.

snapshot_549bb3c1_149ce5b3.jpg
Aivan, tuleville sukupolville. Mary on vakuuttunut siitä, että Talin on hänen elämänsä mies ja sielunkumppaninsa. Seuraavana päivänä pari muuttaa yhteen. Talin on tietotavoitteinen, luonteeltaan menevä ja leikkisä.

snapshot_549bb3c1_b49cedea.jpg
Tässä talo, jonka pari rakensi Talinin tuomilla rahoilla. Vaatimatonhan se yhä on, mutta sentään asumiskelpoinen ja mikä tärkeintä, katollinen.

snapshot_549bb3c1_149cee77.jpg
Tiedättehän, mitä yhteenmuuttaminen merkitsee? Kyllä vain, paljon pelehdintää.

Tulevatko Mary ja Talin pysymään yhdessä yhteenmuutettuaankin? Tuleeko Talinista Talin Mondeo? Entä johtaako innokas pelehdintä Maryn jo pikkuhiljaa suunnittelemaan jälkikasvuun? Kaikki tämä ja paljon muuta selviää seuraavassa osassa ;)